maanantai 10. maaliskuuta 2014

Parhautta pitkästä aikaa !

Tää viikko on ollu aika hektinen. Mut silti on ollut ihan mahtavaa aikaa ! Ei voi valittaa. <3

Ensin mää olin tiistain Saijan kanssa Hämeenlinnassa, koska mulla oli aika lääkäriin. 
Sen jälkeen lähdettin keskiviikkona laivalle, ko mentiin Saijan ja Ilonan kans Tallinnan risteilylle. (: Oltiin siis Silja Linen Europalla. Keskiviikkoiltana humppiksessa esiintyi Jenni Vartiainen, ja se oli se suurin syy miks otettiin matka juur nyt. Ku se oli yllätys Ilonalle, hän kun on Jenni Vartiaisen kova fani.

Jenni Vartiainen © Jasmiina Ylösmäki

Jenni Vartiainen © Jasmiina Ylösmäki

Kuultiin Vartiaisen keikasta noin puolet, kunnes Ilona väsähti ja mentiin hyttiin nukkumaan. Tai siis, kaikki muut nukkui paitsi minä. >< Torkuin aamukahdeksaan saakka ja siitä sitte suoraa hullun väsyneenä Tallinnaan shoppaamaan. No, onneks meni väsymys pian ohi niin jaksoi tuhlata rahansa oikein huolella. :DD

Shopshopshop !


Torstaina kotimatkalla sitten kyllä nukahdin bussiin ja heräsin vasta ku oltiin  jo Forssassa. Kiitos tämän vajaan pari tuntisen nukahduksen, sain unen päästä torstaina kiinni vasta joskus kahden jälkeen aamuyöstä. Ja heräsin vähän ennen puolta yhtätoista koska Jenna soitti ja herätti. No, iha jees kyllä että heeräsin, koska piti alkaa valmistautumaan Helsinkiin lähtöön. Taas. Mut iha pakko, koska BACKSTREET BOYS HARTWALL AREENALLA. <3 <3 Vihdoinkin näin lapsuuteni Jumalat livenä !


Backstreet Boys © Niina I.

Backstreet Boys © Niina I.

Backstreet Boys © Niina I.

Backstreet Boys © Niina I.

 Keikalta en itse saanut otettua minkäänlaisia kuvia koska en saanut ottaa omaa järkkäriä mukaan ja kompaktikameran laturi on rikki. :c Mutta onneksi oli Nitukin keikalla ja hänellä oli kamera messis, niin sainpa sitten valokuvia häneltä. (:
Bäkkäreiden keikka oli aivan mahtava, täytti kaikki odotukset. <3 Ei yhtään harmita paitsi se, että ei ollut 35 euroa ylimääräistä ko oisin halunnu sieltä semmosen hianon BSB-topin. ;)

Keikan jälkeen kotiin nukkumaan, Jenna tuli mulle yöks. Seuraavana päivänä olis kansainvälinen naistenpäivä, ja mulla olis tyttöjen ilta sen vuoks. Lauantaina siis mun luona oli mun äiti, Mervi, Jenna, Ira ja Riku sekä Ninni naapurista tuli myöhemmin illasta myös. Ja koska kyseessä oli tyttöjen ilta, nii lainasin Rikulle jotain mun hyvin vanhoja releitä ja sitten ristittiin hänet Ritvaksi. :DD


Ja koska mun iskäni on aikoinaan ollut monta vuotta töissä Venäjällä, niin hänen kertomustensa mukaan vietettiin sitten venäläishenkistä naistenpäivää. Eli äiti toi pullon tasavaltaa, tomaattia, suolakurkkua ja aiolia (oikeasti kuuluis olla ihan tavallista majoneesia jonka päälle laitettaisiin silputtua valkosipulia, mutta aiolia käyttämällä pääsi helpommalla). Sitten piti juoda huikalla yhden snapsilasin verran raakaa viinaa ja sen jälkeen syötiin joko aiolitomaattisiivu tai suolakurkun siivu. Tomaattisiivun kanssa viinan maku ei meinannut hellittää suussa ollenkaan, suolakurkku oli parempi "lantrinki" koska se oli sen verran suolaista. :DD


Mervi oli myös halunnut tehdä kinkkupiirasta, niin syötiin sitten illan  mittaan sitä + sipsiä ja pähkinöitä. (: 
Ja tietysti pelattiin juomapeliä, juoruttiin tosi paljon ja muute vaan hulluteltiin. Loppuyöstä sitten Riku ja Ira lähti kotiin, Mervi ja Ninni baariin ja minä, äiti ja Jenna keitaan kautta nukkumaan. Oli ihan muksa tyttöjen ilta, mut äää mikä väsymys ! Mut varmaa vähemmästäki. Olin mää kuitenki paahtanu pää kolmantena jalkana jo ainaki kolme vuorokautta, koska Forssa-Hämeenlinna-Forssa-Helsinki-Tallinna-Helsinki-Forssa-Hämeenlinna-Helsinki-Hämeenlinna-Forssa. Hullua. Ja nymmää valvon edelleen, kello on jo puoli kaksi. o.o 
Mut en enää kauaa valvo, lopetan bloggaamisen tällä erää nyt tähän ja menen ainakin yrittämään jos pystyis oikein nukkumaankin nyt. 

Heipat ja öitä ! :3

> > >

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan myös !